myöhäiskesän tuoksuja
hei.
Vauva potkii masussa, poikani nukkuu sängyssä ja mies on kalassa. Ihanan rauhaisaa. Viime aikoina olen ollut yhteisöllisesti katsottuna hieman erakko- tunnelmissa. Mustikan ja tattien poiminta reissut ja lääke- ja teeyrttien keruu yhteisölle luonnosta sekä yrttitarhasta ovat kutsuneet minut päivästä toiseen luonnon helmaan, hiljaisuuteen.
Tuntuu, että oman tilan tarve on kasvanut nyt, kun elämä pyörii navan ympärillä, joka paisuu paisumistaan. On mielenkiintoista kokea yhteisöllisyys ja yhteisöelämä tästäkin vinkkelistä. Olen aiempina vuosina ollut tohinalla mukana kaikessa mihin olen vain ehtinyt mukaan. Leipominen, puutarha, kurssitoiminta, siivoaminen, kokoukset, vapaaehtoisten ohjaus ja hostelli ja markkinointi ovat olleet alaani muun muassa vuosien saatossa. Kotiäiti on se virallinen 'ammattini' ollut siitä asti kun poikamme syntyi ja tuntuu että nyt 3 vuoden jälkeen alan vasta sisäistämään pullantuoksuisen äiti-minuuteni syväksi ja ihanaksi osaksi itseäni. On ollut niin kova kiire saada kaikki toimimaan, että meinasin itse mennä epäkuntoon, stressaajasta käsikipuiseksi kävi polkuni. Nyt käsi on parantunut ja stressinhallinta paranee päivä päivältä. Kovasti saa tehdä töitä ettei tekisi liikaa töitä. Opetella nauttimaan pysähtymisestä ja kättensä jäljistä, olla tarpeeksi aina, vaikkei kaikkina päivinä olisikaan supernainen, siinäpä oppituntia. Muistaa leikkiä lapsen kanssa, sillä lapsen silmät näkevät maailman aika kauniina. Keräsin pojan kanssa kamomillaa, ja poika tokaisi 'äiti, nämä ovat kauniita kukkia, äiti tämä on kivaa. Ollaan ihan rauhassa, ei ole kiire'.
Rakastan näitä pimeitä syyskesän öitä, hektisen valoisan kuuman kesän jälkeen. Tuntuu hyvältä villapaidan sisältä nuuhkia raikasta ilmaa teekuppi käsiä lämmittäen. Ollut hieno kesä gaijassa. Ensimmäinen kesä kun vakiotohottajat ovat päässeet lomailemaan ja asiat ovat sujuneet jotenkin leppoisasti, ilman kiirettä ja huolia. Ainahan arjen auvoiseen maailmaan mahtuu putken tukkeutumisia keittiössä, täysiä huusseja joista kokouksissa pohditaan kuka olisi arjen sankareista jaloin ja ryhtyisi puuhaan paskimpaan jne. Iso talo ja iso määrä ihmisiä tuovat oman touhunsa, mutta myös rikkautensa.
Hienointa yhteisössämme on mielestäni luomuviljely yhdessä. Puutarhaporukkamme kasvattaa ruokaa kaikille yhteisömme ruokapiiriläisille, osan ruuastamme tilaamme luomutukuista, eli olemme osittain vain omavaraisia. Viljelyssä olemme erikoistuneet hieman omille tonteillemme, mulla on kasvihuone, permakulttuuri ja villivihannes-tietäjällä oma maailmansa palanen ja yrttien hoitajalla omansa... Peltoalat joilla kasvatamme perunat, palsternakat, sipulit, pavut, marjapensaat jne. hoidamme yhdessä tuumin ja paljon vapaaehtoisten avustamana. Se on suurimpia rikkauksiamme, wwoof-organisaatio, jonka kautta vastaanotamme kymmeniä vapaaehtoisia ympäri maailmaan kesäisin oppimaan viljelyä ja vaihtamaan kulttuureiden eri vivahteita.
Minulla taitaakin olla hieman sosiaalisuus-ähky kesän jäljiltä. On ihanaa, että on omaa tilaa ja oma koti jossa ladata akkuja. On myös mielekästä, että on ystäviä ja lauman tunne lähellä. Oman tilan ottaminen tiiviissä yhteisöelämässä on kovin tärkeää ja myös jakamisen ja solidaarisuuden opettelu. Terve itsekkyys ja epäitsekkyys sievässä tasapainossa on tila johon pyrin.
Hilloja, mehuja, teeyrttisekoituksia, basilikaöljyä, hapatteita, tilliä ja uusia perunoita toivoo;
ansku-pulla.
Vauva potkii masussa, poikani nukkuu sängyssä ja mies on kalassa. Ihanan rauhaisaa. Viime aikoina olen ollut yhteisöllisesti katsottuna hieman erakko- tunnelmissa. Mustikan ja tattien poiminta reissut ja lääke- ja teeyrttien keruu yhteisölle luonnosta sekä yrttitarhasta ovat kutsuneet minut päivästä toiseen luonnon helmaan, hiljaisuuteen.
Tuntuu, että oman tilan tarve on kasvanut nyt, kun elämä pyörii navan ympärillä, joka paisuu paisumistaan. On mielenkiintoista kokea yhteisöllisyys ja yhteisöelämä tästäkin vinkkelistä. Olen aiempina vuosina ollut tohinalla mukana kaikessa mihin olen vain ehtinyt mukaan. Leipominen, puutarha, kurssitoiminta, siivoaminen, kokoukset, vapaaehtoisten ohjaus ja hostelli ja markkinointi ovat olleet alaani muun muassa vuosien saatossa. Kotiäiti on se virallinen 'ammattini' ollut siitä asti kun poikamme syntyi ja tuntuu että nyt 3 vuoden jälkeen alan vasta sisäistämään pullantuoksuisen äiti-minuuteni syväksi ja ihanaksi osaksi itseäni. On ollut niin kova kiire saada kaikki toimimaan, että meinasin itse mennä epäkuntoon, stressaajasta käsikipuiseksi kävi polkuni. Nyt käsi on parantunut ja stressinhallinta paranee päivä päivältä. Kovasti saa tehdä töitä ettei tekisi liikaa töitä. Opetella nauttimaan pysähtymisestä ja kättensä jäljistä, olla tarpeeksi aina, vaikkei kaikkina päivinä olisikaan supernainen, siinäpä oppituntia. Muistaa leikkiä lapsen kanssa, sillä lapsen silmät näkevät maailman aika kauniina. Keräsin pojan kanssa kamomillaa, ja poika tokaisi 'äiti, nämä ovat kauniita kukkia, äiti tämä on kivaa. Ollaan ihan rauhassa, ei ole kiire'.
Rakastan näitä pimeitä syyskesän öitä, hektisen valoisan kuuman kesän jälkeen. Tuntuu hyvältä villapaidan sisältä nuuhkia raikasta ilmaa teekuppi käsiä lämmittäen. Ollut hieno kesä gaijassa. Ensimmäinen kesä kun vakiotohottajat ovat päässeet lomailemaan ja asiat ovat sujuneet jotenkin leppoisasti, ilman kiirettä ja huolia. Ainahan arjen auvoiseen maailmaan mahtuu putken tukkeutumisia keittiössä, täysiä huusseja joista kokouksissa pohditaan kuka olisi arjen sankareista jaloin ja ryhtyisi puuhaan paskimpaan jne. Iso talo ja iso määrä ihmisiä tuovat oman touhunsa, mutta myös rikkautensa.
Hienointa yhteisössämme on mielestäni luomuviljely yhdessä. Puutarhaporukkamme kasvattaa ruokaa kaikille yhteisömme ruokapiiriläisille, osan ruuastamme tilaamme luomutukuista, eli olemme osittain vain omavaraisia. Viljelyssä olemme erikoistuneet hieman omille tonteillemme, mulla on kasvihuone, permakulttuuri ja villivihannes-tietäjällä oma maailmansa palanen ja yrttien hoitajalla omansa... Peltoalat joilla kasvatamme perunat, palsternakat, sipulit, pavut, marjapensaat jne. hoidamme yhdessä tuumin ja paljon vapaaehtoisten avustamana. Se on suurimpia rikkauksiamme, wwoof-organisaatio, jonka kautta vastaanotamme kymmeniä vapaaehtoisia ympäri maailmaan kesäisin oppimaan viljelyä ja vaihtamaan kulttuureiden eri vivahteita.
Minulla taitaakin olla hieman sosiaalisuus-ähky kesän jäljiltä. On ihanaa, että on omaa tilaa ja oma koti jossa ladata akkuja. On myös mielekästä, että on ystäviä ja lauman tunne lähellä. Oman tilan ottaminen tiiviissä yhteisöelämässä on kovin tärkeää ja myös jakamisen ja solidaarisuuden opettelu. Terve itsekkyys ja epäitsekkyys sievässä tasapainossa on tila johon pyrin.
Hilloja, mehuja, teeyrttisekoituksia, basilikaöljyä, hapatteita, tilliä ja uusia perunoita toivoo;
ansku-pulla.
Tapahtumat
Syötteet
