hellan ääreltä puutarhaan, yhteisöllisyyttä pohtien..
Syksyn muutosten tuulien jälkeen tuntuu hyvältä, kun talvi on asettunut maisemaan. Lumista ja pakkasta. Liinavaatteiden raikkaus tuuletuksen jälkeen. Ihana pimeys ja rauha. Aamut alkaa laittamalla hella päälle, aamuteetä ja puuroa tulille... Päivät ovat kuluneet jännityksessä, onko tämä viimeinen päivä paksuna... Koska vaan seuraavan kuunkierron aikana on vauva tulossa maailmaan... Osaa oikein erityisesti nauttia ei minkään tekemisestä, kun tietää, että kohta muutosten tuulet taas puhaltaa ja on aika olla vaipanvaihtaja, imettäjä, rakkauden vaalija...
Puutarhaan.. Eräs päivä kävin kasvihuoneessa pitkästä aikaa, hieman haikeilla mielin katsomassa onko kaikki kasvit jo heittäneet veivinsä. Sieltähän löytyikin vielä kourallinen kehäkukkia nuupahtamaisillaan, nyt nuo oranssit kukat koristavat keittiönpöytää maljassa ja laitan niitä teeheni pikkuhiljaa, voimistamaan keuhkojani, hellimään ihoa öljyihin... Myös mangoldia ja jauhosavikkaa sekä nokkosta siellä kasvihuoneella vielä kasvoi. Ja puna-apilankukkia. Pihalta löysin parsakaaleja, jotka sinne unohtuneina olivat selvinneet monista pakkasista ja sulamisista, vallan syömäkelpoisia. Kaaleista myös palmu- ja lehtikaali kestävät pakkasta ja maku jopa paranee pakastumisen jälkeen. Niitä on hellan päällä kuivamassa viherjauheeksi, oikeita hivenainepommeja meinaan!
Palsternakoista vielä hieman, jos sallitte... Osa niistä nostettiin maakellariin, mutta suurin osa odottaa kevättä, jolloin ovat makeampia kuin syksyllä nostetut. Nämä luonnonihmeet selviävät suomen talvesta ja niistä on kesällä helppo keitellä yhteissoppia, isoimmat ovat kilon kokoisia...
Takaisin talveen... Gaijassa on kova tohina toimistopuolella, ollaan perustettu yhdistystä, pidetty kokouksia... Suuria remontteja ja paikan kehittämistä vielä toimivammaksi luomukyläksi edessä. Tuntuu hyvältä tämä yhdessä tekeminen, motivaatio. Uusia asukkeja on tullut muutama lisää, uutta energiaa ja intoa ilmassa vuoden kulkiessa loppuaan kohti ja uuden alkaessa. Kollektiivinen energia joka näin tiiviissä kyläyhteisössä vallitsee on hämmästyttävä. Usein mörökölliajat tulee monelle samanaikaisesti ja fiilikset ovat matalalla, kuitenkin oman tilan salliminen kaikille ja yhteen hiileen puhaltamisen opettelu kasvattaa kyläämme teini-iästä aikuisuuteen... Helmikuussa ollaan jo 5 vuotiaita, silti tuntuu, että oppiretki on vasta alussa. Vaikka olenkin usein aika kotihiiri, erakkoluonto on hienoa asua paikassa, joka on avoin kaikille, jonne kuka vaan voi tulla nuuhkimaan yhteisöllisyyden ja eko-elon hyviä ja huonoja puolia. Täydellisyys on tästä paikasta kaukana, vihdoin olen hyväksynyt sen ja osaan katsella kaiken keskeneräisyyttä suvaitsevaisemmin, ilman että pää hajoo 'tääkin pitäs tehrä...'. Tämä on kuin palapeli, jonka palat menevät kohdilleen pikkuhiljaa ja jokaisella on oma palansa kannettavana.
Ehkä gaijakin on vain heijastuma yhteiskuntaamme. On helppoa ajatella, että jos kaikki ajattelisivat ja tekisivät niinkuin minä asiat olisivat paremmin. Todellisuudessa vain suvaitsevaisuus jokaisen erilaisuutta kohtaan ja kunnioitus yksilön vapauteen olla itsensä voi viedä maailmaa parempaan suuntaan. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden tasapaino, poltan koivun, kasvatan koivun-idea... Luulen. Täytynee seuraavaksi opetella istuttamaan puita.
ansku-pallo.
Puutarhaan.. Eräs päivä kävin kasvihuoneessa pitkästä aikaa, hieman haikeilla mielin katsomassa onko kaikki kasvit jo heittäneet veivinsä. Sieltähän löytyikin vielä kourallinen kehäkukkia nuupahtamaisillaan, nyt nuo oranssit kukat koristavat keittiönpöytää maljassa ja laitan niitä teeheni pikkuhiljaa, voimistamaan keuhkojani, hellimään ihoa öljyihin... Myös mangoldia ja jauhosavikkaa sekä nokkosta siellä kasvihuoneella vielä kasvoi. Ja puna-apilankukkia. Pihalta löysin parsakaaleja, jotka sinne unohtuneina olivat selvinneet monista pakkasista ja sulamisista, vallan syömäkelpoisia. Kaaleista myös palmu- ja lehtikaali kestävät pakkasta ja maku jopa paranee pakastumisen jälkeen. Niitä on hellan päällä kuivamassa viherjauheeksi, oikeita hivenainepommeja meinaan!
Palsternakoista vielä hieman, jos sallitte... Osa niistä nostettiin maakellariin, mutta suurin osa odottaa kevättä, jolloin ovat makeampia kuin syksyllä nostetut. Nämä luonnonihmeet selviävät suomen talvesta ja niistä on kesällä helppo keitellä yhteissoppia, isoimmat ovat kilon kokoisia...
Takaisin talveen... Gaijassa on kova tohina toimistopuolella, ollaan perustettu yhdistystä, pidetty kokouksia... Suuria remontteja ja paikan kehittämistä vielä toimivammaksi luomukyläksi edessä. Tuntuu hyvältä tämä yhdessä tekeminen, motivaatio. Uusia asukkeja on tullut muutama lisää, uutta energiaa ja intoa ilmassa vuoden kulkiessa loppuaan kohti ja uuden alkaessa. Kollektiivinen energia joka näin tiiviissä kyläyhteisössä vallitsee on hämmästyttävä. Usein mörökölliajat tulee monelle samanaikaisesti ja fiilikset ovat matalalla, kuitenkin oman tilan salliminen kaikille ja yhteen hiileen puhaltamisen opettelu kasvattaa kyläämme teini-iästä aikuisuuteen... Helmikuussa ollaan jo 5 vuotiaita, silti tuntuu, että oppiretki on vasta alussa. Vaikka olenkin usein aika kotihiiri, erakkoluonto on hienoa asua paikassa, joka on avoin kaikille, jonne kuka vaan voi tulla nuuhkimaan yhteisöllisyyden ja eko-elon hyviä ja huonoja puolia. Täydellisyys on tästä paikasta kaukana, vihdoin olen hyväksynyt sen ja osaan katsella kaiken keskeneräisyyttä suvaitsevaisemmin, ilman että pää hajoo 'tääkin pitäs tehrä...'. Tämä on kuin palapeli, jonka palat menevät kohdilleen pikkuhiljaa ja jokaisella on oma palansa kannettavana.
Ehkä gaijakin on vain heijastuma yhteiskuntaamme. On helppoa ajatella, että jos kaikki ajattelisivat ja tekisivät niinkuin minä asiat olisivat paremmin. Todellisuudessa vain suvaitsevaisuus jokaisen erilaisuutta kohtaan ja kunnioitus yksilön vapauteen olla itsensä voi viedä maailmaa parempaan suuntaan. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden tasapaino, poltan koivun, kasvatan koivun-idea... Luulen. Täytynee seuraavaksi opetella istuttamaan puita.
ansku-pallo.
Tapahtumat
Syötteet
